Haastattelu kolmelle ammattitaitoiselle ihmiselle
Haastattelin kolmea ammattitaitoista ihmistä ja kysyin jokaiselta samat kysymykset. Halusin haastatella erilaisia työalojen ihmisiä ihan mielenkiinnosta ja oli todella kiinnostavaa kuulla mitä työ sisältää. (En julkaise sukunimiä yksityisyyden säilyttämiseksi).
Haastattelu 1
Nimi, (ikä), ammatti
- Milla, 35-vuotias, henkilökohtainen pankkineuvoja (ollut 9 vuotta pankissa töissä)
Miksi halusit työskennellä tällä alalla?
- Hain pankkiin töihin, koska ala kiinnosti ja ajattelin, että saan olla alalla, joka tulee muuttumaan koko ajan (pankkiasiointi muuttunut kovaa vauhtia mm. digitalisaatio). Minulla on kaupallinen koulutus ja se vaikutti paljon.
Onko sinulla ollut muita haaveammatteja?
- Haaveammatti olisi ollut puheterapeutti.
Mitä työtehtäviisi kuuluu?
- Työtehtäviin kuuluvat asiakastapaamiset ajanvarauksella ja pääosin asuntolaina-asiakkaita, mutta myös säästämisen vaihtoehtoja ja vakuutuksia. Tarvittaessa peruspalvelut, tilit, kortit yms.Minulla on ns. omia asiakkaita, joita autan pankkiasioissa ja tapaan sekä kasvotusten konttorissa että verkkotapaamisena.
Millainen on tyypillinen työpäivä?
- Päivä alkaa klo 9:05 ja loppuu klo 16:45. Päivä alkaa aamupalaverilla (katsotaan miten eilinen päivä meni ja jos on uusia tiedotettavia aioita). Ensimmäinen asiakas on noin klo 10. Tapaamiseen menee noin tunti ja lisäksi on valmistelu-ja jälkityöt. Päivässä asuntolainaneuvotteluita yleensä kolme. Lisäksi on asiakasviestit, sähköpostit ja soittopyynnöt.
Mistä asioista pidät eniten/vähiten työssäsi?
-
Eniten pidän asiakkaista ja heidän tapaamisesta. Vähiten pidän kiireesyä ja että pankissa on paljon paperihommaa asiakkaan lähdettyä.
Näetkö itsesi vielä 5 vuoden päästä tässä työssä?
- Luulen, että olen pankissa vielä 5 vuoden päästä, mutta ehkä jossain eri työtehtävässä.
Mitä neuvoja antaisit alaa hakevalle?
- Alalla pitää tykätä asiakkaista ja numeroista eli laskemisen pitää olla mukavaa.
Haastattelu 2
Nimi, (ikä), ammatti
- Vesa, 46, painaja ja laserohjelmoija/käyttäjä
Miksi halusit työskennellä tällä alalla?
- Minua pyydettiin töihin sinne.
Onko sinulla ollut muita haaveammatteja?
- On, halusin olla lentäjä.
Mitä työtehtäviisi kuuluu?
- Työtehtäviini kuuluu erilaisten merkkausten tekeminen, paino/laserkoneiden ohjelmointi, jigien valmistus, kuvien editointia tietokoneella.
Millainen on tyypillinen työpäivä?
- Päivä alkaa klo 7:00 ja päättyy klo 15:00. Joka päivä on erilaisia työtehtäviä ja päivä on erilainen riippuen millä koneella tekee.
Mistä asioista pidät eniten/vähiten työssäsi?
- Pidän eniten kun saa tehdä itse ja päättää paljon erilaisia asioita. Saa tehdä erilaisia työtehtäviä. Vähiten pidän pitkien sarjojen tekemisestä, koska se on yksitoikkoista ja työmatkoista.
Näetkö itsesi vielä 5 vuoden päästä tässä työssä?
- Mikä ettei.
Mitä neuvoja antaisit alaa hakevalle?
- Pitää olla motivaatio kohdallaan ja kiinnostusta.
Haastattelu 3
Nimi, (ikä), ammatti
- Marika, 45, lähihoitaja
Miksi halusit työskennellä tällä alalla?
- Haluan hoitaa, hoivata ja auttaa ihmisiä.
Onko sinulla ollut muita haaveammatteja?
- Olisin halunnut olla matematiikan opettaja.
Mitä työtehtäviisi kuuluu?
- Asiakkaiden auttaminen perusaskareissa, hoitaminen, terveydentilan seuraaminen ja erilaisten asioiden hoitaminen.
Millainen on tyypillinen työpäivä?
- Aamuvuoro alkaa klo 7:00 ja loppuu 15:00. Päivässä on asiakaskäyntejä koko päivä (noin 10). Iltavuoro on klo 14:00-22:00 ja siinä voi olla asiakaskäyntejä jopa noin 20.
Mistä asioista pidät eniten/vähiten työssäsi?
- Eniten pidän, että saa olla erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä ja kokee tekevänsä tärkeää työtä. Vähiten pidän ehkä jos välillä on hankalia asiakkaita.
Näetkö itsesi vielä 5 vuoden päästä tässä työssä?
- Kyllä
Mitä neuvoja antaisit alaa hakevalle?
- Täytyy olla empaattinen, aito, halu auttaa, aidosti läsnä, hyvä kuuntelemaan ja motivoitunut.